Potila on yksi K-Maatalouden pitkäaikaisimmista kotimaisista tavarantoimittajista. Yhteistyö alkoi 20 vuotta sitten.
Yhteistyön käynnistyessä vuonna 1978 Potilalla oli tarjota kilpailijoihin verrattuna täysin toisenlainen kone. Potilan äes kulki kokonaan varpajyrien varassa. Niiden avulla äkeeseen saatiin tarkka syvyydensäätö ja varpajyrien muokkausteho miellytti varsinkin savialuiden viljelijöitä.
Ilman keskusliikkeen markkinointia Potila pääsi 500 äkeen vuosimyyntiin, mutta Kesko tilasi heti kättelyssä 800 äestä ja siihen tuli vielä seuraavina kuukausina viitisen sataa lisää. Ja sen jälkeen sama tahti jatkui. Kahdessa vuodessa tuotanto nelinkertaistui.
- Se oli totinen paikka silloiselle konepajalle, muistelee Potila Oy:n nykyinen toimitusjohtaja Esko Polvi. Konepaja on nykyisin Polven perheyritys.
Enimmillään tehtiin Keskolle yhtä kevättä varten yli 4000 muokkauskonetta, joukossa myös pintaäkeitä, sekin Potilan "keksintö". Henkilöstöltä kysyttiin venymiskykyä.
- Kun töiden paljoutta on talossa joskus kauhisteltu, olen aina sanonut, että kuuma hiki on parempi on kuin kylmä hiki. Sitäkin jouduttiin kokemaan muutama vuosi sitten, kun muokkauskoneiden myynti romahti kuudesosaan huippuvuosista.
Potilaa ei lama kuitenkaan päässyt pahoin kolhimaan. Muokkauskonevalmistuksen lisäksi yhtiöllä on vankka voimajohtopylväiden ja mastojen valmistus, joka tuo puolet yhtiön runsaan 40 miljoonan liikevaihdosta. Se auttoi laman yli.
Äkeiden ja pintaäkeiden jälkeen tuoteohjelmaan on tullut jyriä ja kultivaattoreita. Vientiä Ruotsiin ja Norjaan on ollut jo parikymmentä vuotta. Äkeet ovat muuttuneet pyörä-äkeiksi ja työleveydet ovat kasvaneet. Nykyisin tavallisin työleveys on viisi metriä.
Tällä hetkellä Potila Oy:n muokkauskonevalmistus on taas vauhdissa. Liikevaihto ylittää huippuvuosien luvut ja markkinaosuus on korkea. Töissä on 76 henkeä.