Maatilan Pirkka << kotisivulle

artikkelit

linkit

palaute

mediatiedot

edellinen

seuraava

K-maatalouden asiakaslehti 5/2001 
STRATEGO HAASTAA AMISTARIN
kahden tehoaineen voimalla


Härmää kevätvehnässä.
Viljan tautiaineiden kalliimmassa päässä kilpailu kiristyy, kun Berner tuo Bayerin valmistaman Strategon markkinoille jo ensi kasvukauden ruiskutuksiin. Sen pääkilpailija on Amistar, jonka Berner menetti Syngentan järjesteltyä tuotteidensa maahantuonnin uudelleen. Alunperin Berner oli kaavaillut Strategosta tautiaineidensa ykkösmerkkiä hieman myöhemmin.
 
Viime vuosikymmenen lopulla viljaviljelyssä alkoivat tulla käyttöön tehokkaammat ja kalliimmat, uuden sukupolven tautiaineet kuten Amistar. Tyypillisimmin niitä on käytetty jaetussa käsittelyssä kustannuksia optimoiden siten, että ensimmäinen ruiskutus on tehty halvemmalla aineella, esimerkiksi Sportakilla tai Tiltillä ja vasta toinen käsittely kalliimmalla aineella.
 
Näiden aineiden käytössä Stratego 312,5 EC ottaa askeleen eteenpäin monipuolisuudessa, koska siinä on kaksi tehoainetta esimerkiksi Amistarin yhtä vastaan. Strategon tehoaineet ovat trifloksistrobiini ja propikonatsoli. Amistarin tehoaine on atsoksistrobiini.
 
Kahdella tehoaineella kattava suoja
 
Bernerin myyntipäällikkö Lasse Matikainen sanoo, että kahdella tehoaineella saadaan suoja useampaa tautia vastaan kuin yhdellä.
 
- Jos esimerkiksi jaetussa käsittelyssä käytetään ensimmäisessä ruiskutuksessa Sportakia ja toisessa Strategoa, saadaan kasvustoon jo kolmen tehoaineen vaikutus.
 
Strategon käyttökohteita ovat härmän, ruostetautien ja kasvuston ränsistymistä edistävien homesienten torjunta kaikilla viljoilla. Vehnällä se sopii ruskolaikun, harmaalaikkutaudin ja lehtilaikkutaudin torjuntaan, ohralla verkkolaikun ja rengaslaikun torjuntaan, kauralla lehtilaikun ja rukiilla rengaslaikun torjuntaan.
 
- Valmiste on tasapäinen Amistarin kanssa vehnän tautien torjunnassa, mutta ohralla Stratego on parempi. Sen toinen tehoaine, propikonatsoli vaikuttaa tärkeisiin ohran rengaslaikkuun ja härmään, sanoo Bernerin tuotepäällikkö Petri Lintukangas.
 
Strategon vaikutusaika on jopa kuusi viikkoa, jos sitä ruiskutetaan käyttösuosituksen ylärajan mukainen annos. Käyttöaika on torjuttavasta taudista riippuen pensomisen lopulta alkavaan kukintaan asti (kasvuasteet 26-61). Viljan kukinnan alkamisen jälkeen sitä ei enää saa käyttää.
 
Täysi käyttömäärä on vehnällä ja rukiilla 1,0 l/ha, muilla viljoilla 0,75-1,0 l/ha. Vettä käytetään 200-300 l/ha. Valmistetta voi käyttää myös jakamalla annos kahteen käyttökertaan, esimerkiksi 0,5+0,5 l/ha. Jaetussa käytössä ruiskutusten väliksi suositellaan vähintään kahta viikkoa.
 
Aineella on jonkin verran samaa vaikutusta kuin korrensääteillä, joten sitä käytettäessä tämä kannattaa ottaa huomioon, jos kasvustossa on kova stressi. Valmistetta ei tule käyttää kuumassa auringonpaisteessa. Varsinaisen korrensääteen määrää on syytä vähentää Strategoa käytettäessä tai jättää kokonaan pois.
 
 
[ edellinen ] [ seuraava ]