Maatilan Pirkka << kotisivulle

artikkelit

linkit

palaute

mediatiedot



 

K-maatalouden asiakaslehti 4/2002 
HEINÄÄ HEVOSILLE
laadusta tinkimättä


Kuvassa vasemmalta Carl-Johan Grönberg, Juha Heinonen, Fredrik Grönberg sekä kuljettajina toimivat Kenneth Sundholm ja Erik Perklen.
Kolme uusmaalaista tilaa päätti reagoida hevosheinä-markkinoiden vahvaan laatusignaaliin hankkimalla yhdessä tehokkaan koneketjun ja tehostamalla keskinäistä yhteistyötä. He ovat myös jäseniä Etelä-Suomen Laatuheinärenkaassa.

Etelä-Suomen Laatuheinärengas on toiminut kymmenisen vuotta. Renkaassa on mukana kolmisenkymmentä heinäntuottajaa. Sen sisään on syntynyt myös pienempiä yhteistyöryhmiä, joista esimerkkinä on lohjalaisen, siuntiolaisen ja vihtiläisen tilan ryhmä. Se paalasi viime vuonna 8000 paalia kuivaa hevosten heinää , säilöheinää sekä olkea. Tänä vuonna määrä ylitti reilusti 10 000 paalia.

Tässä yhteistyöryhmässä mukana oleva Carl-Johan Grönberg Siuntiosta pitää tilojen välisiä heinänkorjuun kimppakoneita järkevinä. Yhteistyö tuo laatu- ja tehokkuusetuja sekä talouteen että toimintaan.
Carl-Johan ja Fredrik Grönbergin tilan lisäksi heinän korjuurenkaassa ovat mukana lohjalaisen Heikki Mäkisen sekä vihtiläisten Erkki ja Juha Heinosen tila. Korjattava heinäala vaihtelee osakkailla 50-100 hehtaarin välillä.

Koneiden omistukset menevät osittain ristiin. Paalain ja karhotin ovat yhteisomistuksessa muut koneet ovat kunkin osakkaan omia. "Kun osakkaina ovat tasavertaiset partnerit, koneiden ja työn sisäinen hinnoittelu on helpompaa", Grönberg pohtii.

Varsinainen heinän viljelyala on osakkailla yhteensä noin 100 ha. Paalaimella korjattava vuosittainen heinä-ala kasvaa kuitenkin säilöheinän kolmen satokerran vuoksi yhteensä liki 300 hehtaariin. Lisäksi Grönbergeillä on viljaa noin 70 ha ja toisilla osakkailla molemmilla noin parikymmentä hehtaaria.

Kaluston ja kolmen tilan yhteistyön tehoa kuvaa se, että hyvissä olosuhteissa hyvillä lohkoilla ja säällä nurmea on paalattu parhaimmillaan kahdeksan hehtaaria 2,5 tunnissa.

Laatuheinärengas ottaa asiakkaat tosissaan

Etelä-Suomen Laatuheinärengas on vakiinnuttanut asemansa hevostallien yhteistyökumppanina ja karkearehun toimittajana. Rengas syntyi niin sanotusti yleisön pyynnöstä kymmenisen vuotta sitten.

Koneagrologi Markku Loppi Hämeen Maaseutukeskuksesta sanoo, että hevostalleilta alkoi tulla 90-luvun alussa kyselyjä, mistä saisi hyvää hevosten heinää luotettavana, jatkuvana palveluna. Hän ryhtyi kartoittamaan tilannetta ja kannustamaan viljelijöitä vastaamaan kysyntään. Siitä alkoi Etelä-Suomen Laatuheinärenkaan toiminta.

Nyt renkaassa on kolmisenkymmentä viljelijää ja heillä yhteensä 500-600 asiakasta. Kukin jäsen toimii täysin itsenäisesti ja hoitaa omat asiakkaansa. Päämääränä on laadun lisäksi se, että asiakkaat hankitaan läheltä, jolloin palvelu saadaan nopeaksi ja kuljetuskustannukset alas.

Renkaan jäsenet ovat sitoutuneet joihinkin yhteisiin periaatteisiin, joita ovat muun muassa laatujärjestelmän käyttöönotto, hyvä asiakaspalvelu, hyvät kauppatavat, koulutukseen osallistuminen, latokuivurin käyttö ja laatuanalyysien teettäminen myytävästä heinästä.

Laatujärjestelmä on nyt noin 25 renkaan jäsenellä ja loput tulevat sen piiriin lähivuosina. Koulutusta tarjotaan myös asiakkaille, käydään opintomatkoilla ja seurataan tekniikan kehittymistä. Hyvät koneet ovat osa laatutyötä. Tänä vuonna rengas järjesti nurmiyhdistyksen kanssa heinän laadusta ja kaupasta seminaarin Lepaalla. Etelä-Suomen Laatuheinärenkaan puheenjohtaja on tällä hetkellä Heikki Mäkinen Lohjalta.
 

Lisää laatuheinärenkaasta: www.laatuheina.net 

 
[ edellinen ]