Puuta näkyvissä. Kuva on otettu Susivaaralta Posiolle päin. Ranualle päin ei saa kunnon kuvaa, kun aina on puuta edessä.

Historian suurimmille hakkuuaukeille kannattaa tehdä nyt opintomatka. Ne eivät muuttuneetkaan tundraksi, kuten aikanaan peloteltiin.
 
Moni muistaa, minkälaista meteliä aikoinaan pidettiin niin sanotuista "Osaran aukeista". Sellaisenaan virheellistä ja oikeastaan mihinkään perustumatonta pilkkanimeä käytettiin Pohjois-Suomen suurista avohakkuista, jotka aloitettiin valtion metsissä heti sodan jälkeen.
 
Aukot olivat suuria. Pudasjärven ja Posion välille hakattiin kokonaispinta-alaltaan hiukan vajaan 21 000 hehtaarin aukko. Todellista hakkuualaakin kertyi rapiat 18 000 hehtaaria. Aluetta mainitaan Euroopan suurimpana avohakkuuaukeana. Hakkuut tarjosivat luontoaktivisteille tilaisuuden voimakkaaseen protestiin.
 
Kritiikki vain kiihtyi hakkuiden jo loputtua. Televisio ja lehdet uhrasivat aiheeseen runsaasti lähetysaikaa ja palstametrejä. Pinnallisimman tiedon varassa olevat aktivistit veisasivat vanhaa, muilta opittua virttä puuttoman tundran tulosta ja linnunlaulun loppumisesta. Nokkelimmat ymmärsivät jo tuolloin sulkea suunsa, sillä ensimmäisillä hakkuualueilla rehottivat jo tukevat taimikot.
 
Pohjoisen aukeat ovat nyt täynnä puuta
 
Posion puolella Susivaarassa entisessä jättiläisaukossa on nyt nuorta, kasvavaa metsää silmin kantamattomiin. Asian todistaminen kuvaamalla vain on vaikeaa, kun puuta on joka puolella. Kuvaamiseen tarvittaisiin nostolava. Täkäläiset vaaratkin ovat loivia, joten jyrkkää, avointa rinnettäkään ei löydy. Vaaralle nouseva tie antaa hieman apua, mutta kuvakulma jää kapeaksi.
 
Mänty on yleisin puulaji. Koivu on vallannut alaa paikallisesti. Kuusikin voi paksusti siellä täällä. Uudistuksessa jääneitä aukkopaikkoja on Susivaaran rinteillä paikattu hauskasti lehtikuusella. Se on paikoin jo saanut kasvussa männyn kiinni.
 
Monimuotoisuutta on runsaasti. Luonto on täälläkin kammonnut tyhjää tilaa ja istuttanut vaikka pihlajaa paikkoihin, jotka ovat uhanneet muuten jäädä aukoiksi. Terveiden sekametsien kasvu on moninkertaista verrattuna entisten metsien kasvuun. Vain marjasadot ovat hyytyneet siitä, mitä hakkuiden jälkeen kerättiin.
 
Jos hakkuut olisivat jääneet toteuttamatta, paikalla olisi alkuperäistä, jo silloin vajaatuottoista metsääkin heikkokasvuisempi metsä. Puuvarat olisivat todennäköisesti vain pienentyneet silloisesta keskimäärästä, noin 60 kuutiometristä hehtaarilta.
 
Paljaaksihakkuilla torjuttiin myös luonnon yksipuolistumiskehitystä kohti pelkkiä kuusikoita. Männikön alikasvustoksi syntyy melko karuillakin mailla luontaisesti kuusikkoa, ellei ihminen asioihin puutu. Se nujertaa männyt sitkeästi odottamalla ja ottamalla metsikön pohjakerroksen haltuunsa. Kuusikon varjoihin kasvaa paksu kuntta, jossa eivät muiden siemenet taimetu.
 
Männyt kaatuvat yksi toisensa jälkeen, kuusikko jää. Ihmisen tekemä harsinta eli komeimpien mäntyjen poistaminen kuusikon päältä jouduttaa prosessia melkoisesti. Tällainen metsä heikkenee puuvaroiltaan tasaisesti, kunnes jäljellä on suunnilleen nollan arvoinen metsikkö, jota taloudellisessa mielessä ei kannata edes hakata. Aikaa tähän menee noin 300 vuotta.
 
Aiheesta lisää:
 
Valtanen, Jukka. 1994. Pohjois-Suomen suuret avohakkuut 1946 - 70, Yhteiskunnallinen tausta, toteutus ja vaikutukset Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 533. 64 s.
 
Ilvessalo, Y. 1948. Nykyisen Suomen metsät. Communicationes Instituti Forestalis Fenniae 35:5. 52 s.
 
Kauhanen, V. - M. (toim.). 1955. Lapin metsien mahdollisuudet. Helsinki. 143 s.
 
Laitakari, E. 1960. Metsähallinnon vuosisataistaival 1859 -1959. Helsinki. 449 s.
 
Linnamies, O. 1959. Valtion metsät sekä niiden hoidon ja käytön yleissuunnitelma. Vuosien 1951 - 1955 inventoinnin tuloksia. Summary: The state forests of Finland and a general management plan for them based upon an inventory made in 1951 - 1955. Acta Forestalia Fennica 68.5. 225 s.