Keräysmuovi muuttuu
UUSIKSI TAVAROIKSI

 |
Kierrätysmuovista valmistettu sahapukki on kokoon taitettavaa mallia, joten se mahtuu varastossa pieneen tilaan, esimerkiksi seinälle. Hinta on noin 200 markkaa.
|
Viime talvena käynnistetty, keräysmuovia raaka-aineenaan käyttävä riihimäkeläinen Muovix Oy on saanut tuotantonsa täyteen vauhtiin. Maaliskuusta lähtien laitos on käynyt kokopäiväisesti. Tehdas toimii nyt kahdessa vuorossa. Uusia tuotteita kehitetään jatkuvasti.
Laitos on erittäin tervetullut raaka-aineiden kierrätyksen tehostaja. Toimitusjohtaja Mika Surakka sanoo, että Muovix on mitoitettu käyttämään keräysmuovia 4000 tonnia vuodessa, mikä on melkoinen määrä. Se edustaa silti vain parin prosentin osuutta jätemuovitulvasta, jota syntyy Suomessa vuosittain peräti 160 000-170 000 tonnia. Raaka-aineesta ei totisesti ole pulaa, joten sitä pääsee valitsemaan.
- Olemme päätyneet käyttämään pääasiassa kaupassa ja teollisuudessa syntyvää kierrätysmuovia, koska sitä saa suuria määriä yhdestä paikasta ja tavarassa on vain vähän epäpuhtauksia. Se toimii prosessissa parhaiten, sanoo Surakka.
-Maatalousmuoveissa on säilörehusta ja maa-aineksista peräisin olevia vieraita aineita, jotka häiritsevät prosessia. Pyrimme ratkaisemaan näitä ongelmia uusilla toimintatavoilla, joita kehitämme keräykseen yhdessä 4H-järjestön kanssa.
Tällä hetkellä tehtaan päätuote on julkisessa rakentamisessa käytettävä, erilaisten pengerrysten sitomiseen kehitetty tukirakenne, joka jää maan sisään. Kierrätysmuovista valmistettu tuote kestää maassakin käytännössä ikuisesti, joten siitä on tullut vaihtoehto sellaisiin kohteisiin, joissa on totuttu käyttämään kyllästettyä puuta.
Maatalouteen menevät tuotteet myy K-maatalous. Niitä ovat vasikkahäkkien ritilät ja erilaiset pontatut laudat ja lankut sekä tolpat, joita käytetään hevosten aitaukseen, sähköaidoiksi ja omenatarhoissa puiden tukemiseen. Tolppia on sekä massiivisia että poikkeusleikkauskuvioltaan tähden muotoisia, kevyitä vaihtoehtoja. Uusin tuote on perinteinen joka miehen sahapukki. Tuotteet läpivärjätään joko harmaaksi, ruskeaksi, mustaksi tai vihreäksi.
|
|
|