Maatilan Pirkka << kotisivulle

artikkelit

linkit

palaute

mediatiedot

edellinen

seuraava

K-maatalouden asiakaslehti 4/2001 
AUTOMAATTINEN
altakastelu osoitti toimivuutensa Tyrnävällä



Perunapenkkien välissä on selvästi kosteutta, vaikka lämpötila on hellerajalla.
 
Käsikäyttöisenäkin vähätöinen pohjavesikastelu, jota kutsutaan myös altakastelujärjestelmäksi, on helposti kokonaan automatisoitavissa. Automaattilaitteita on kokeiltu kesästä 2000 lähtien Tuomo ja Timo Turusen maatalousyhtymän tilalla Tyrnävällä.
 
 
 
 
 
 
Siemenperunaa kasvavan kokeilulohkon koko on 8,5 hehtaaria. Lohko on noin 700 metriä pitkä. Korkeuseroa alimman ja ylimmän paikan välillä on 60 senttiä.
 
Alun perin lohkolla oli vanhat imuojat noin 20 metrin välein. Sinne tehtiin uusi kokoojaoja, yksi pumppukaivo ja kaksi säätökaivoa. Vanhojen imuojien väliin asennettiin uudet imuojat. Sekä uudet että vanhat imuojat yhdistettiin uuteen kokoojaojaan.
 
Kastelua ohjaa kotitietokoneessa oleva tietokoneohjelma, johon voi syöttää halutun pohjavesikorkeuden vaikka päivittäin. Tuomo Turusen mukaan lohkolla on pidetty tavoitteena 45 senttimetrin pohjavesikorkeutta. Hän arvelee kuitenkin, että se voi olla perunalle hieman liikaa.
 
Kotitietokoneella oleva ohjelma ottaa radioyhteyden määräajoin parin kilometrin päässä olevalle kokeilulohkolle. Lohkolle pystytetty sääasema on varustettu paitsi radiolla, myös lämpömittarilla, sademittarilla ja kommunikointivirtaa kehräävillä aurinkopaneeleilla.
 
Sääasemalta on kaapelointi lohkon kahteen säätökaivoon, joissa on vesipinnan korkeutta mittaavat anturit ja säätömoottorit vesipinnan korkeuden säätöön. Koelohkolla on myös 6 pohjavesiputkea, joissa niissäkin on pinnankorkeusanturit.
 
Säätökaivoissa on tulvaputket. Niiden avulla pohjaveden korkeutta voidaan hätätilanteissa nopeasti laskea.
 
Sääasemalta on kaapeliyhteys 610 metrin päässä olevalle pumppuasemalle. Tyrnävänjoessa olevalla pumppuasemalla on puolentoista kilowatin pumppu, joka nostaa jokivettä runkovesilinjaa myöten pumppukaivoon. Pumppu luonnollisesti tarvitsee yhteyden sähköverkkoon. Nostokorkeutta kertyy 5 - 6 metriä. Altakastelun suurimpia etuja on se, että siihen ei tarvita järeää pumppauskalustoa.
 
Ohjauskomennot tulevat kotitietokoneella olevasta ohjelmasta. Sääasema ottaa ne vastaan ja ohjaa niillä pumppausta ja säätökaivojen toimintaa. Sääasema lähettää ohjelmaan tietoa pohjaveden pinnan korkeudesta, sademääristä ja järjestelmän tilasta. Käyttöön voidaan luonnollisesti ottaa myös manuaalinen ohjaus.
 
Tietokoneohjelma toimii halutulla tavalla. Se voi samanaikaisesti ohjata neljää eri lohkoa. Automatisoinnin tasoa voi nostaa vähän kerrallaan. Pumppauksen automatisoinnista voidaan asteittain siirtyä langattomaan tietokoneohjattuun pohjavesikastelujärjestelmään.
 
Pohjavesikastelun automatisoinnin kokeilua rahoittivat Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus, Suomen salaojakeskus Oy, Tyrnävän kunta, Lakeuden seutukunta, Oulun Yliopisto, Pythagoras Oy ja Tuomo ja Timo Turusen maatalousyhtymä.
 

 
[ edellinen ] [ seuraava ]