 |
| Tämän vuoden tukipotti on noin tuhat markkaa hehtaarille. Töitä metsissä on rajattomasti. |
Taimikoiden ja nuorten metsien rapistuminen on saanut aikaan sen, että valtio panostaa nyt melkoisesti rahaa hoitotöihin. Kansallisvarallisuuden hiljaista tuhoutumista yritetään estää tukia lisäämällä.
Pääperiaate on, että yksityinen maanomistaja saa lähes aina tukea taimikon hoitoon, nuoren kasvatusmetsän harvennukseen, pystykarsintaan ja energiapuun korjuuseen. Tuki vaihtelee hiukan työlajin mukaan.
Työt metsässä voi tehdä itse tai teettää toisilla. Tuki lasketaan ohjekustannuksista alueellisten tukiprosenttien mukaan ja maksetaan maanomistajalle verottomana tulona.
Jos työt teetetään työllisyystöinä, tukiprosentti on kymmenen prosenttiyksikköä suurempi. Keskimäärin tuet kattavat noin puolet hoitotöiden kustannuksista, kun työt teetetään vieraalla, toinen puoli jää maanomistajan maksettavaksi.
Tänä vuonna valtion tukea on käytettävissä 154 miljoonaa markkaa. Kun hoitotöiden tavoite on 150.000 hehtaaria, on hehtaaria kohti siten jaossa verotonta rahaa noin tuhat markkaa.
Hoitokohteelle asetetut ehdot
Rahoitettavan kohteen on oltava kooltaan vähintään yksi hehtaari, joka voi muodostua useammastakin metsikkökuviosta. Tukea saa vain kerran samalle alueelle puuston kiertoaikana. Taimikonhoito voidaan kuitenkin uusia, jos metsikkö uhkaa vesoittua uudelleen. Pystykarsinta voidaan tehdä erillisenä työnä, jos se on tarkoituksenmukaista.
Nuoren metsän hoitotyö ei vaadi etukäteen tehtävää hoitosuunnitelmaa. Tuki maksetaan tehdyn työn jälkeen metsäkeskukselle jätetyn hakemuksen perusteella. Hakemukseen on liitettävä toteutusselvitys.
Tukea alennetaan 10 prosenttiyksiköllä, jos metsänomistajalla ei ole ajan tasalla olevaa metsäsuunnitelmaa. Suunnitelma on ajan tasalla, jos sen voimassaolon umpeutumisesta on kulunut enintään viisi vuotta.
Nuoren metsän hoidon tukiehdoista voi kysyä metsänhoitoyhdistyksistä ja metsäkeskuksista. Niistä saa myös tukilomakkeita. Ohjeita voi katsoa myös internetistä osoitteesta
www.metsavastaa.net/index.cfm?docID=2979.