Suomalaisten elintarvikkeiden laatuketju sai vahvan lenkin lisää, kun K-ryhmän viljakauppojen laatujärjestelmän sertifiointia laajennettiin tänä keväänä. Tuoreimpia Lloyd`s Register Quality Assurancen sertifioimia K-maatalouksia on lahtelainen Maatalouspirkka, joka tarkastettiin huhtikuussa.
Kesko ja K-maatalouskaupat ovat rakentaneet viljakaupan laatujärjestelmää pitkäjänteisesti ja kunnianhimoisesti. Työ aloitettiin vuonna 1997, jolloin solmittiin alan ensimmäinen laatusopimus Maatalouskeskon ja Suomen Rehun välillä. ISO 9002- sertifikaatti Keskolle myönnettiin keväällä 1999. Viime syksynä ja tänä keväänä on sertifioitu viljaa ostavia K-maatalouskauppoja.
- Viljakauppamme volyymista on 80 prosenttia sertifioitu, kun saimme tämän kevään vahvistuskierroksen tehtyä, sanoo osastopäällikkö Antti Ollila Maatalouskeskosta. Tämä merkitsee sitä, että tärkeimpien viljakauppaa tekevien K-maatalouskauppojen viljan osto, varastointi, myynti ja kuljetus on standardin mukaisessa kunnossa ja yhtenä osana kansallista elintarvikestrategiaa.
Lloyd`s sertifioi Maatalouspirkan
Lahtelaisen Maatalouspirkan viljakauppa käytiin tarkalla seulalla läpi laatukäsikirjan mukaan ennen sertifioinnin myöntämistä. Kirjaan on laitettu ylös kaikki se, mitä viljakaupassa tehdään, kuka tekee ja millä tavoin, mitä välineitä käytetään ja kuka on vastuussa kunkin työvaiheen sujuvuudesta ja laadusta. Laatujärjestelmän auditointiin eli tarkastukseen osallistuivat Maatalouspirkan viljakaupasta vastaavat henkilöt, viljakaupan asiantuntijoita Maatalouskeskosta sekä sertifikaatin myöntäjä Lloyd`sin edustaja.
- Tarkistamme, että Maatalouspirkan toiminta viljakaupassa on laatukäsikirjan mukaista, sanoo Lloyd`s Register Quality Assurancen eli LRQA:n arvioija Jussi Nikula. Yhteistyötähän tämä on. Asiat käydään läpi viljahenkilöstön kanssa, keskustellaan ja kehitetään mahdolliset parannukset niin, että standardin vaatimukset saavutetaan. Maatalouspirkassa asiat osoittautuivat olevan kunnossa ja viljakaupan laatujärjestelmä voidaan sertifioida.
Viljakaupan laadun sertifiointi on osa johtamista. Laatujärjestelmä näkyy muun muassa tyytyväisinä asiakkaina, toimitusten pelaamisena, luotettavana laadunmäärityksenä ja täsmällisinä tilityksinä.
- Maatalouskeskon ja K-maatalouskauppojen viljakauppa on sertifioitu ISO 9002 standardin mukaiseksi, sanoo Jussi Nikula. Sertifiointi on voimassa kolme vuotta. Tukkukaupan laatujärjestelmän toimivuuden tarkastamme puolen vuoden välein. Maatalouskauppoihin teemme puolivuosittain pistokokeita. Sertifiointi voidaan uudistaa kolmen vuoden jälkeen, kun asiat vain ovat kunnossa.