Ostosiemen on nykyään lähes järjestään peitattua. Samaa ei voi sanoa kotoisesta siemenestä. Työtehoseuran tutkijan Timo Kalliomäen mukaan vain 25-30 prosenttia kaikesta siemenestä peitataan. Tätä lukua nostaa sertifioitu siemen, joka on peitattua. Oman siemenen peittaus on todella vähäistä.

Kalliomäki vertaa Suomen peittaustilannetta Ruotsiin. Tilastojen mukaan Etelä-Suomen läänissä 20 prosenttia siemenestä peitataan, kun Uppsalan läänissä vastaava luku on 65. ”Suomi on vuosikymmeniä kulkenut muiden Euroopan maiden perässä tällä saralla. Käsittämätöntä”, Kalliomäki puuskahtaa.

Peittauksen merkitys on viime vuosina entisestään korostunut, kun yksipuolinen viljanviljely ja Suomen kesät ovat lisänneet peittauksella torjuttavien siemenlevintäisten tautien määrää. Märkä sää suosii monenlaisia kasvitauteja sekä itävyyttä heikentäviä homeita.

Tärkeimmät siemenen mukana leviävät taudit ovat ohran ja vehnän lentonoki, vehnän haisunoki, kaurannoki sekä ohran viirutauti ja siemenlevintäinen verkkolaikku. Niiden taudinaiheuttajat ovat pesiytyneet siemeneen, josta ne ensin hidastavat orastumista.

Peitattu vilja itää täydellisemmin ja nopeammin sekä orastuu tasaisemmin. Tasaisen kasvuston arvon huomaa vielä puintivaiheessakin, kun kasvusto tuleentuu tasaisesti.

Siemenessä olevat taudit tarttuvat kasvavaan ituun ja sitä kautta koko kasviin. Kun viljan lehdet jo alusta asti ovat viirukkaita tai laikukkaita, on selvää, ettei kasvi voi yhteyttää tehokkaasti. Lehtilaikkuihin syntyvät itiöt lentävät ympäröiviin yksilöihin, joihin muodostuvat jyvät saastuvat ja tauti leviää. Lopputulos koko kesän vajaatehoisesta yhteyttämisestä näkyy pienempänä ja kevyempänä satona.

Peittaus on siemenlevintäisten tautien täsmätorjuntaa. Aine saadaan juuri sinne, minne pitääkin. Siemenessä olevat taudit eivät pysty puolustautumaan. Toki tauteja voidaan torjua vielä kasvukauden aikanakin ruiskutuksilla, mutta torjuntatulos on selvästi epävarmempi. Peittaus ja ruiskutus eivät ole toistensa vaihtoehtoja.

Kalliomäen kokeissa Työtehoseuran pelloilla Rajamäellä Artturi-ohrasta saatiin 400 kiloa sadonlisää. ”Nämäkin kokeet tukevat sitä ajatusta, että peittauksen tulisi olla rutiinia. Ensimmäisen 2-3 viikon aikana peitattujen oraiden kehitys oli hieman hitaampaa kuin peittaamattomien. Kuukauden kuluttua kylvöstä ero oli silminnähtävästi toisinpäin. Peitatut oraat olivat pari kolme senttiä pitempiä.”

”Peittauksen tulisi ehdottomasti olla rutiinia jokaisella tilalla, joka käyttää omaa siementä. Jo rehuohraakin viljellessä hehtaarikustannus saadaan takaisin 150 –200 kilon sadonlisällä. Jokainen lisäkilo sen jälkeen on plussaa. Puhumattakaan leipäviljan laadusta. Eivätkä laiteinvestoinnitkaan niin ihmeellisiä ole”, Kalliomäki muistuttaa.

 Aiheesta lisää