 |
| Lännen Tehtaiden kulttuuriin kuuluu, että toiminta perustuu yhteistyöhön, Suomen Rehun uusi toimitusjohtaja Jukka Haikonen sanoo. |
Lännen Tehtaiden tulo Suomen Rehun omistajaksi
saattaa tuoda uutta ajattelua rehuteollisuuden ja kaupan
yhteistyöhön. Taustalla on kotimarkkinoihin toimintansa
perustavan Lännen Tehtaiden tuloksellinen elintarvikeyhteistyö
kaupan kanssa.
”Jatkuvan väännön paikka tämä (rehuteollisuuden ja
kaupan työnjako) on ollut. Samassa veneessä tässä kuitenkin
ollaan. Pitäisi kehittää kumppanuusmalli, jossa työnjaot
sovittaisiin kumpaakin miellyttävällä tavalla ja jossa
kumpikin hyväksyisi toisen olemassaolon ja kunnioittaisi
toisen reviiriä”, sanoo Jukka Haikonen,
Suomen rehun uusi toimitusjohtaja. Tätä ennen hän johti Lännen
Rehua.
”Meillä on kulttuurissa ja taustassa se, että toiminta
perustuu yhteistyöhön. Rehupuolella pyritään yhtä hyvään
yhteistyöhön kuin elintarvikepuolella on ollut”, Haikonen
sanoo. Lännen Tehtaat sai K-ryhmän päivittäistavarakaupalta
Vuoden tavarantoimittaja –palkinnon viime vuonna.
Suomen Rehu siirtyi marraskuussa Lännen Tehtaiden
leiriin Avena Oy:n oston mukana. Kemira Agro Oy jatkaa Suomen
Rehun toisena vahvana omistajana.
Käytännössä Lännen Tehtaiden kummankin rehuyrityksen,
Suomen Rehun ja Lännen Rehun toiminta jatkuu ennallaan,
entisellä henkilökunnalla ja entisissä tehtaissa. Suomen Rehu
jatkaa omilla tuotteillaan ja omalla kenttäorganisaatiollaan.
Lännen Rehu jatkaa omilla tuotteillaan ja jatkaa myös
rahtityönä kaupan omien rehumerkkien valmistusta.
”Toisella on riisuttu malli ja toisella monimuotoiset
palvelut. Kummallekin on näköjään tilausta. On suuria rehun
käyttäjiä, jotka kaipaavat opastusta ja rehuratkaisujen
räätälöintiä. Yksittäisten tuotteiden myynnissä kaupan
toiminnan pitää voida olla mahdollisimman yksinkertaista ilman
monimutkaisia alennuskäytäntöjä”, Haikonen sanoo.
Lännen Rehusta tulee Suomen Rehun tytär
Lännen Tehtaat jakaa liiketoimintansa kahteen selkeään
osaan, elintarvikkeisiin ja rehuihin. Kolmas osa,
konepajatoiminta, ei kuulu yhtiön painopistealueisiin ja on
myynnissä, tosin sopivaa ostajaa ei ole
ilmaantunut.
Lännen Tehtaat Oyj:n yksikkönä toiminut Lännen Rehu
yhtiöitetään ja se myydään tytäryhtiöksi Suomen Rehulle.
Haikosen mukaan se tulee olemaan itsenäinen tytäryhtiö, jolla
on oma strategiansa ja toimintapolitiikkansa. Suoraa malliakin
se kuitenkin emosta ottaa, Suomen Rehun Turvallista
hyvinvointia –järjestelmä tulee käyttöön myös Lännen
Rehussa.
”Suomen Rehua kehitetään samalta pohjalta kuin
tähänkin asti. Tuotekehitykseen on panostettu paljon, yli
prosentti liikevaihdosta ja sitä jatketaan edelleen. Lupaavia
kehityskohteita, muun muassa Pigaride, on useita”, Haikonen
sanoo.
Haikosen linjaus on merkittävä. Raskas panostaminen
rehujen tuotekehitykseen ei ole itsestään selvyys.
Rehuteollisuuden voi nähdä myös pelkkänä
logistiikkatoimintana, jossa rehukomponentit vain sekoitetaan
keskenään.
”Rehuseoksen koostumus on ihan yhtä vaikea asia kuin
ihmisen ruoka”, Haikonen sanoo.