HIHNARUOKKIJA VAPAUTTI
navetan remontissa tilat 25 lehmälle

 |
|
Hihnan päällä kulkeva viisto levy auraa
rehun alas eläinten eteen. Koneeseen asennetaan vielä ryhmäruokintakeskus,
joka ohjaa kaapinen liikettä siten, että kullekin eläinryhmälle saadaan
etukäteen ohjelmoitu määrä rehua.
|
Alajärven Levijoella asuva
maidontuottaja Teuvo Penttilä osui navettaremontissaan jättipottiin. Ottamalla
käyttöön minimaalisen vähän lattianeliöitä vaativan Pomo- hihnaruokkijan
hän sai navettaansa 25 ylimääräistä parsipaikkaa. Jutun juju on siinä,
että aikaisemmin 420 senttiä leveä ruokintapöytä voitiin näin kaventaa 170
senttiin. Uusi parsirivi valettiin ja asennettiin vanhan lantakäytävän
päälle.
Näin navetan entisiin kuoriin ilmestyi 25 lehmäpaikkaa lisää
ällistyttävän edullisesti. Isännän arvion mukaan parsipaikan hinnaksi tuli
noin 5 000 markkaa. Summaan sisältyy myös hihnaruokkijan hinta. Uusissa
navetoissa lehmäpaikan hinta kipuaa tavallisesti 30 000-50 000 markkaan.
Penttilä osti Pomo-hihnaruokkijan ryhmäruokintakeskuksella varustettuna.
Ryhmäruokintakeskusta ei ole kuitenkaan vielä toimitettu. Isännän mielestä
vasta sen ohjaamana hihnaruokkijasta saadaan täysi hyöty, kun joka
eläinryhmälle voidaan jakaa erilainen annos rehua automaattisesti. Hänen
tavoitteenaan on ruokkia lehmät usein ja annostella rehua vain vähän
kerralla. Näin saadaan syöntiä lisätyksi ja samalla rehun haaskausta
vähennetyksi.
Rehu suoltuu amerikkalaisvalmisteisesta Harvestore- siilosta Vestmek-
lautaspurkaimen irrottamana ja lietson kuljettamana hihnakuljettimelle
ja siitä edelleen ruokintapöydälle. Rehu ilmestyy siis yhdellä
napinpainalluksella eläinten eteen.
Kanadalainen laatutuote
Pomo-hihnaruokkijaa valmistaa
kanadalainen Valmetal. Tuotepäällikkö Jyrki Kervinen Maatalouskeskosta
kertoo, että ruokkijaan on tulossa ryhmäruokintakeskus. Keskus voi ohjata
tornin purkainta ja rehun määrällistä jakoa ryhmittäin. Kervinen kuitenkin
muistuttaa, että hihnaruokkija toki toimii käsikäytölläkin.
Rehu putoaa hihnalta edes takaisin liikkuvan kaapimen suistamana. Säätö
voidaan tehdä käyntiajan pituutta muuttamalla, jolloin tietenkin tarvitaan
kellokytkin. Toinen säätömahdollisuus saadaan kaapimen ja hihnan nopeutta
muuttamalla. Se onnistuu vain niin sanotulla matalalla mallilla, jossa kaavin
liikkuu omalla moottorillaan. Tällaiseen ohjaukseen tarvitaan tulossa oleva
ryhmäruokintakeskus. Hihnaruokkijassa on mekaaninen kaapimen kääntölaite,
jonka avulla rehua voi pudottaa molemmille puolin hihnaa.
Ruokkijan kuljetinhihna on 45,7 senttimetriä leveä. Korkeassa mallissa kaavin
liikkuu samalla moottorilla kuin hihnakin. Ulkokäyttöä varten on saatavana
hihnan kate, joka suojaa säältä niin rehua kuin hihnaruokkijaakin.
Rehua kuskaava polyesterimatto on päällystetty PVC:llä. Se on erittäin
kestävä ja pysyy pakkasessakin riittävän notkeana. Mattokuljetin voi olla hyvin pitkä. Käytännössä Suomesta tuskin löytyy
navettaa, jossa hihnaruokkija ei pituuden puolesta toimisi.
Hihnaruokkijaan voi myös asentaa nousuja ja miksei laskujakin. Tästä on etua
tapauksissa, joissa korkeuserot tällaista edellyttävät. Mutkia
hihnaruokkijaan sen sijaan ei voi tehdä. Tällöin on käytettävä kahta tai
useampaa hihnaa omine koneistoineen.
Valtakunnassa on paljon navetoita joissa on leveä, traktorille mitoitettu
ruokintapöytä. Hihnaruokkijat tarjoavat niistä moniin mahdollisuuden todella
edulliseen lehmäpaikkojen lisäämiseen.
|