 |
| Muovix Oy:n toimitusjohtaja Mika Surakka näyttää millaista tavaraa jätemuovista saadaan. Profiili muistuttaa lankkua tai tolppaa ja se voidaan värjätä ruskeaksi, harmaaksi, mustaksi, vihreäksi tai tiilenpunaiseksi. |
Jätemuovia raaka-aineenaan käyttävä Muovix Oy on käynnistänyt joulukuussa tuotantonsa Riihimäellä. Yhtiö käyttää belgialaiseen patenttiin pohjautuvaa valmistusmenetelmää ja tuottaa jätemuovista säänkestävää muoviprofiilia. Profiilista valmistetaan muun muassa navetta-, sikala- ja pihakalusteita.
- Yhtiö perustettiin maaliskuussa 2000, Muovix Oy:n toimitusjohtaja Mika Surakka kertoo. Meillä on Riihimäen Arolammilla 1,2 hehtaarin tontti, jolle pystytimme 1200 neliön teollisuushallin
- Suomessa syntyy muovijätettä 190 000 tonnia vuosittain, Mika Surakka korostaa. Määrästä noin 150 000 tonnia viedään kaatopaikalle, 32 000 tonnia poltetaan ja käytetään lämpönä hyväksi.
Varsinaiseen muovin kierrätykseen ohjautuu 12 000 tonnia. Muovix voi ottaa jätemuovia vastaan 4000 tonnia eli kolmanneksen kierrätettävästä muovista.
- Suurin osa muovin käyttökohteista on keksitty 50-luvulla ja sen jälkeen. Joka vuosi tulee muovin uusia sovelluksia kuten nykyään esimerkiksi teollisuusmuovit, joten muovilaatuja on ihmiskunnalla käytössä hyvin monta eri laatua. Tämän takia muovi on kierrätysteknisesti vaativa raaka-aine.
- Pystymme Muovixilla ottamaan vastaan kuitenkin hyvin erilaisia muoveja, Mika Surakka painottaa. Jätemuovilta vaatimamme toleranssit ovat väljät, sallimme muovin seassa pieniä epäpuhtauksia ja muovissa voi olla myös painatuksia ja värejä.
Merivirta Oy kokoaa tuotteet
Merivirta Oy Somerolla kokoaa kotieläintalouden lopulliset muovituotteet Muovixin valmistamista muoviprofiileista. Valikoimiin tulee vasikoiden alusritilöitä, sikojen aitaelementtejä sekä hevoskarsinoiden seinäelementtejä.
- Olemme käynnistämässä jätemuovista puristettujen vasikkakarsinan ritilöiden tekoa, Merivirralta kerrotaan. Kokoamme aluksi pieniä sarjoja, mutta tuotanto kasvaa, kun kysyntää riittää ja muoviprofiilia on saatavilla. Uskomme jätemuovin tämänkaltaiseen hyödyntämiseen.
Ritilät sekä aita- ja seinäelementit valmistetaan K-maatalouden myymien kotieläinkalusteiden moduulimittojen mukaan. Jätemuovista tehdyillä tuotteilla voidaan myös korvata rikkoontuneita osia vanhoissa kalusteissa. Viljelijä voi myös työstää muoviprofiilia tilalla jopa käsityövälineillä. Muovin katkaiseminen on kohtuullisen helppoa.
Kesko kerää talteen oman ympäristöohjelmansa mukaan tavaroidensa varastoinnissa ja kuljetuksissa käytettävän muovin sekä lavakääreet. Jätemuovia arvellaan syntyvän viidessä jakelukeskuksessa 200 tonnia vuosittain ja se toimitetaan Muovixin käyttöön tehtaan raaka-aineeksi. Maatalouden jätemuovia tehdas saa 4H-järjestön keräyskampanjoiden avulla.
- Jätemuovista tehdyt tuotteet soveltuvat maatalouteen erinomaisesti, Mika Surakka mainitsee. Muovi on kestävä, hygieeninen, eläimille lämmin ja helposti puhtaanapidettävä materiaali. Muovin voi laskea kestävän vasikkaritilänä jopa 15 vuotta. Sikalassa muovikarsina on pitkäikäinen eivätkä siat tykkää järsiä muovia niin kuin puuta.
- Näen jätemuovin tulevaisuuden myönteisenä. Raaka-ainetta saamme taatusti riittävästi. Teemme työtämme pitkäjänteisesti ja valmistamme maatalouteen muoviprofiileja, joista voidaan tehdä kestäviä kotieläinkalusteita. Voimme myös värjätä profiilin mustaksi, harmaaksi, vihreäksi, ruskeaksi tai tiilenpunaiseksi, käyttötarpeen mukaan.